Kirja-arvostelu: Julia Quinn - Yllättävä rakkaus (Bridgerton 2)

Heti alkajaisiksi täytyy sanoa, että rakastan näiden Bridgerton -kirjojen kansia! Siis katsokaa nyt, miten houkuttelevalta näyttää! Ne ovat jotenkin tosi harmonisia ja kauniita, vaikka eivät olekaan täysin romaanien aikakauden mukaisia. Eipä niiden toki tarvitsekaan olla, kyse on kuitenkin kaikin puolin nykykirjallisuudesta.

Äänikirjanahan näitä on jo useampikin saatavilla, ellei peräti kaikki. Suomeksi käännettynä ja paperisena näitä ei kuitenkaan ole kuin vasta muutama saatavilla. Vai onko peräti vain nämä kaksi? 

Monella Bridgertonien lukeminen/kuunteleminen on varmasti edennyt jo tätä toista osaa pidemmälle.

Koska edellinen osa oli jo saanut vakuuttuneeksi siitä, että Bridgerton on verrattain moderni sarja historiallisesta miljööstä huolimatta, en osannut tästä asiasta enää tämän toisen kirjan kohdalla yllättyä. Päähenkilö oli omilla aivoillaan ajatteleva nainen, joka tuskin luonteensa puolesta mitenkään sopii aikakauden ihanteisiin. Toki täytyy muistaa myös se tosiasia, että rämäpäisiä, kaavoihin kangistumattomia naisia on ollut aina, vaikka aikakauden ihanteet antavat kuvan toisenlaisesta naisen mallista. Näiden mallien rikkominen on kuitenkin todennäköisesti hätkähdyttänyt ja puhuttanut. Mutta eipä siitä sen enempää tällä kertaa, vaikka olisikin mielenkiintoista paneutua joskus oikein pikkutarkasti historian naiskuviin muutenkin kuin gradun puitteissa aikanaan.

Tähän Yllättävään rakkauteen olin kuitenkin vähän pettynyt. Syy on yksinkertainen: kirja muistutti kaavaltaan aivan liikaa sarjan ensimmäistä osaa. Täytyy kuitenkin sanoa, että mitä tulee romanttiseen viihdekirjallisuuteen, tätä peruskaavaa sovelletaan oikeasti todella usein, etenkin historiallisen romaanin puolella. Vai kuinka moni muistaa lukeneensa kirjan, jossa päähenkilö rakastuu varakkaaseen mieheen, sitten seuraa jokin takaisku ja lopulta sitten loppuhuipennus, jossa kaksikko saa toisensa? Veikkaisin, että jotenkin tähän tapaan se aina menee. Bridgertonissa kuitenkin näitä vastuksia tuntuu ilmenevän vasta sitten, kun kaksikko on niin sanotusti saanut toisensa.

Viihdyttävä tämäkin kirja oli, se täytyy myöntää.

Heti perään luin nimittäin toisenkin Bridgertonin, nimittäin sarjan neljännen osan, jossa päähenkilönä on ihana Penelope. Tämä kirja olikin vähän erilaisempi ja hyvä niin. Kun vielä yritin lukea osaa, jossa päähenkilönä on Eloise, jätin kuitenkin kirjan kesken. Jotenkin tuntui siltä, että tuli luettua liikaa samanlaista tekstiä. Näissä oli paljonkin yllättäviä samankaltaisuuksia esimerkiksi siinä, miten kuvattiin hääyötä. Melkein olisi voinut vain vaihtaa päähenkilöiden nimet, muuten kaikki tuntui sopivan yhtä hyvin jokaiselle pariskunnalle.

Minulle jäi tästä sarjasta vähän sellainen fiilis, että siinä on menty viihdearvo edellä. Sinänsä se ei ole huono juttu, mutta itse kaipaisin tämän kategorian kirjoilta vähän aidompaa ja samaistuttavampaa tunnelmaa. Mikäli ensimmäinen Bridgerton kuitenkin sykähdytti, niin uskon, että myös nämä muut osat saattavat toimia. Tai sitten ei, mikäli kyllästyy yhtä helposti saman kaavan toistoon kuin allekirjoittanut.

Mukavia lukuhetkiä,

terkuin Kirjakehrääjä